Paikallisuutiset

Muoniosta voi kaivaa piilotettuja pyöräilyhelmiä

Rento asenne, hyvät eväät ja suunnistustaito auttavat Muoniossa pyörällä seikkailevaa.

Tero Kylä-Kaila raivasi vanhan kalastuspolun Harrinivasta Pahtoselle viime kesänä. Kuva: Milla Salo

Yksi asia ei ole salaisuus. Aivan sama missä päin Muoniota polkimiaan pyörittää, kunhan pyörittää oikeaan aikaan.

– Minun suosikkiaika on lähteä pyöräilemään illalla kymmenen aikaan ja tulla kotiin joskus kahden aikaan, Muonion kunnan reittivastaava Tero Kylä-Kaila kertoo.

Varsinkin alkukesän aikaan a

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä