Paikallisuutiset

Kaunis Iron vähentää 70 työtehtävää Kaunisvaaran rautakaivoksesta – irtisanomiset eivät koske suomalaisia työntekijöitä

Yhtiön rautarikasteesta 75 prosenttia menee tällä hetkellä Kiinaan, jonka heikko talouskehitys on yksi syy yhtiön talousvaikeuksille.

Kaivoksen tuotanto ei pysähdy, mutta malmi saatetaan maailmalle aiempaa pienemmällä työntekijämäärällä Kaunis Ironin käynnissä olevien irtisanomisten jälkeen. Arkistokuva Tapulin louhoksesta talvelta 2024. Kuva: Milla Salo

Pajalalainen kaivosyhtiö Kaunis Iron vähentää yhteensä 70 työtehtävää Kaunisvaaran rautakaivoksesta. Yhtiö ilmoitti tiistaina irtisanovansa kymmenen suorittavan työn tekijää. Toimitusjohtaja Klas Dagertun kertoo, että vähennettävät työntekijät työskentelevät pääosin tukitehtävissä, kuten kunnossapid

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä