Pääkirjoitukset
Äänestäjällä ei ole kuluttajansuojaa
Kunnalliset päättäjät käyttävät enemmän valtaa arkipäiväiseen elämääsi liittyen kuin tiedätkään.
Kunnilla on ensinnäkin oikeus verottaa – erittäin harvinainen etuoikeus, jota ei löydy Suomessa lisäksi kuin valtiolta ja seurakunnalta. Kaavoituksella kunta vaikuttaa asumiseesi ja elinympäristöösi, jätehuolto, viemäröinti, koulut ja muu sivistys... Lista on yllättävän pitkä.
Silti pienissä suomalaisissa kunnissa päätöksiä tehdään sivutoimisesti. Kunnanvaltuutetun kokouspalkkioilla ei ketään elätetä, joten kunnallispolitiikkaan pystyy harva panostamaan täysillä. Se näkyy esimerkiksi siinä, että kokouksiin ei aina mennä tai päätöksiin ei aina ihan riittävällä tarkkuudella tutustuta etukäteen. Paikallisella tasolla ei ole ammattipoliitikkoja.
Jos äänestämäsi kuntapäättäjä ei miellytä aktiivisuuden puutteen, mielestäsi huonojen päätösten tai jonkin muun asian vuoksi, ainoa kuluttajansuoja on olla äänestämättä häntä seuraavalla kerralla. Ääntä ei saa takaisin, eikä mitään korvausta heru.
Politiikan tutkija Tapio Nykänen sanoi eduskuntavaalien alla, että konkreettisten, käsinkosketeltavien lupausten puuttuminen ajaa ehdokkaan etua, mutta on huono äänestäjälle. Ehdokas voi esimerkiksi luvata tehdä parhaansa tai käyttää päätöksenteossa maalaisjärkeä, mutta noista lupauksista äänestäjä ei voi saada päättäjää edesvastuuseen. Jos ehdokas lupaa korjata kotitiesi tai perustaa uuden koulun, siitä voi osoittaa suoraan sormella.
Se, onko äänestämäsi poliitikko paikalla kokouksissa tekemässä päätöksiä, on pieni mutta kenties kuvaava mittari poliitikon toimista. Me täällä toimituksessa voimme mitata läsnäolon määrää, läsnäolon laatu jää teidän itsenne arvioitavaksi.
Anssi Tapio, tuottaja